Kesätyöhön SEA LIFEen

kilpparikolo

SEA LIFE hakee kesätyöntekijöitä kassa-oppaiksi

SEA LIFE on laaja akvaarionäyttely. Altaiden joukosta löytyy kaikkea pienestä vuorovesialtaasta isoon valtamerialtaaseen, yhteensä 50 jännittävää ja mielenkiintoista näyttelyallasta. Nähtävänä on muun muassa useita eri hailajeja, koralliriutan värikkäitä kaloja, piraijoja, nuolimyrkkysammakoita, rauskuja, meduusoja, merihevosia ja monia muita.

SEA LIFE etsii kesätyöntekijöiksi iloisia ja joustavia kassa-oppaita. Etsimme työntekijöitä kesäksi täysipäiväiseen työhön, mutta toivomme työntekijöiden voivan jatkaa myös osa-aikaisena kesäkauden jälkeen. Työajat vaihtelevat aukioloaikojemme mukaan, työvuorojen pituus on pääsääntöisesti 6-8h. Palkka on koulutusajalta 7,50€ /h ja koulutusjakson jälkeen 8,50€ /h. Peruspalkan lisäksi henkilökunnalla on mahdollisuus kerryttää tulospalkkaa.

Molemmilla osastoilla tehtävät sisältävät vaativaa asiakaspalvelutyötä, joiden avulla asiakkaillemme tarjotaan hieno elämys. Perustyötehtäviin kassaosastolla kuuluu asiakaspalvelu lippujen ja lahjatavaramyymäläntuotteiden myynnissä, samoin kuin muita myymälän hoitamiseen kuuluvia tehtäviä (mm. tavaroiden purkua, hyllytystä jne.). Opasosastolla päätehtävänä on elämyksien luominen asiakkaillemme ja viihtyvyyden varmistaminen kertomalla kaloista, niiden elinympäristöistä sekä merten suojelun tärkeydestä hyvin monin eri tavoin ja eri tilanteissa; yksittäin, ryhmissä, lapsille, aikuisille tai välillä jopa merirosvoksi pukeutuneena teemaviikoilla jne. Molemmilla osastoilla huolehditaan myös yleisestä siisteydestä.

Tehtäviin ei ole tiettyä vaadittavaa peruskokemusta / -koulutusta, sillä asenne ja luonne ratkaisevat. Asiakaspalvelukokemusta, esiintymistaitoa sekä hyvää suomen ja englannin kielitaitoa ja vähintään 18-vuoden ikää kuitenkin kaikilta hakijoiltamme odotamme. Muu kielitaito, esim. ruotsi ja venäjä, katsotaan eduksi. Hakijoilta odotamme erityisesti iloista ja joustavaa asennetta, asiakaspalvelu- ja myyntihenkisyyttä, hyviä vuorovaikutustaitoja ja numerotarkkuuttakin. Luovat ideat, kiinnostus ja innostus merenalaiseen maailmaan ja esiintymiseen ovat myös tarpeen. Lisäksi paineensietokyky nopeastikin vaihtelevissa tilanteissa on tärkeää.

Vapaamuotoiset hakemukset ansioluettelon kera sähköpostitse info@sealife.fi 26.2. mennessä. Ei puhelintiedusteluja!

Osta verkosta ja säästä


Lisää lippuvaihtoehtoja

starfishKoko vuoden aukioloajat löydättäältä!


Aukioloajat

Klikkaa yläpuolelta ja tutustu vuoden 2013 kalenteriin!


Löydä meidät
Flickr
YouTube
Facebook
Twitter