Pysäytetään EU:n valaskuljetukset

Valaanpyynti

Laiton valaanliha saa yhä kulkea EU:n satamien kautta

SEA LIFE –akvaariot ja kansainvälinen valaidensuojelujärjestö WDC kampanjoivat EU-lainsäädännön porsaanreiän tukkimiseksi


Lähes 30 vuotta sitten voimaan astunut kansainvälinen valaanpyyntikielto herättää yhä ristiriitaisia tunteita. Norja ja Islanti eivät tunnusta Kansainvälisen valaanpyyntikomission (IWC) sopimusta lainkaan, vaan harjoittavat kaupallista pyyntiä täysin avoimesti.

”Tieteellisistä tutkimuksista” aasialaisten ruokapöytiin
IWC:n jäsenvaltioista Japani on aktiivisesti ajanut valaanpyyntikiellon kumoamista ja puolustellut valaansyöntiä kulttuuriinsa kuuluvana kulinaarisena perinteenä. Valaanpyyntikomission sopimus ei poissulje tutkimuskäyttöä, joten japanilaiset valaat on perinteisesti pyydystetty ”tieteellisiin tarkoituksiin”. Japani ei ole kuitenkaan salaillut sitä, että pyydettyjen valaiden liha päätyy lopulta ruokapöytiin.

Vuonna 2012 Etelä-Korea ilmoitti aloittavansa tieteellisen valaanpyynnin naapurivaltionsa Japanin esimerkkiä seuraten. Aiemmin korealaiset ovat kaupanneet ainoastaan kalaverkkoihin hukkuneita valaita.

Vuonna 2010 Australia vei Japanin niin kutsutun tieteellisen valaanpyynnin YK:n alaiseen tuomioistuimeen. Haagin kansainvälinen tuomioistuin päätti viime maaliskuussa, ettei riittävää näyttöä tutkimustyöstä ole, ja Japanin on lopetettava valaanpyynti Antarktiksella. Japani kuitenkin jatkaa valaanpyyntiä Tyynenmeren luoteisosissa ja rannikkovesillä, joita tuomioistuimen päätös ei koske.
Japani oli päätökseen pettynyt, mutta lupasi julkisuudessa noudattaa sitä. Kuitenkin jo kesäkuussa Japanin pääministeri Shinzo Abe pyörsi alkuvuoden lupaukset ilmoittamalla tähtäävänsä kaupallisen valaanpyynnin aloittamiseen.

Eurooppalainenkin porsaanreikä tukittava
Euroopan Unionin alueelta löytyy paikallisempikin porsaanreikä: Vaikka valaan myynti ja maahantuonti on yksiselitteisesti kiellettyä koko EU:n alueella, on näiden uhanalaisten eläinten lastaaminen täysin sallittua. Suurin osa vientiin menevistä valastuotteista kulkee siis täysin laillisesti EU:n läpi kohti Aasiaa. Islannin ja Norjan valaanpyytäjien lähetykset kulkevat muun muassa Southamptonin, Rotterdamin ja Hampurin satamien kautta. Satamat veloittavat valaanlihakuljetuksista satamamaksuja, joten käytännössä EU on epäsuorasti mukana kyseenalaisessa valasbisneksessä.

Suomessa kaikkien valasta sisältävien tuotteiden maahantuonti kaikkialta, myös muista EU-maista, on kielletty kansallisessakin lainsäädännössä.

”Valitettavan usein suomalaisetkin kuvittelevat, että esimerkiksi islantilaista valaanlihaa saa tuoda tuliaisiksi”, kommentoi Helsingin Sea Lifen intendentti Markus Dernjatin.
Harhakäsitys syntyy helposti, sillä valaanlihaa on tarjolla esimerkiksi islantilaisen Keflavikin lentokentän matkamuistomyymälöissä. Turistilla ei välttämättä käy mielessä, että matkamuiston tuonti kotimaahan saattaa olla rikos. Kielletty valaanliha tai –rasva saattaa olla tuotteessa myös ostajan huomaamatta, sillä valasta käytetään monien tuotteiden raaka-aineena. Yllättävimpiin valasta sisältäviin tuotteisiin lukeutuvat muun muassa eräät koiranruoat, moottoriöljyt ja oluet.

Valasskandaaleja Euroopassa
Tammikuussa Berliinin Green Week –ruokatapahtumassa syntyi ympäristöjärjestöt raivostuttanut skandaali, kun yksi näytteilleasettajista myi osastollaan marinoitua lahtivalasta kahden euron suupala-annoksina. Julkisuudessa näytteilleasettajat kommentoivat, etteivät ymmärtäneet valaanlihan olevan kiellettyä. Tekijöitä syytetään paitsi myynnistä, myös lihan maahantuonnista. Rahallisten korvausten lisäksi epäillyt voivat saada jopa viisi vuotta vankeutta.

Ennen EU:n aikaa, kesäkuussa 1988 Helsingin Länsisatamaan saapui 200 tonnia islantilaista valaanlihaa, jonka lopullinen määränpää oli Japani. Valaanliha palautettiin kuitenkin Islantiin. Tämän jälkeen Suomen satamissa ei vastaavaa valaanlihakohua ole nähty.

Lainsäädäntöä järkeistettävä pikaisesti
Kansainvälinen yleisöakvaarioketju Sea Life ja WDC (Whale and Dolphin Conservation) työskentelevät yhteistyössä lain tiukentamiseksi. Organisaatioiden yhteisenä tavoitteena on sulkea porsaanreikä, joka mahdollistaa valaanlihan kuljettamisen sen markkina-alueille, lähinnä Japaniin. Euroopan parlamentille osoitetun vetoomuksen voi allekirjoittaa paikan päällä Merimaailmassa tai Sea Lifen ja WDC:n verkkosivuilla.

”Haluamme, että porsaanreikä suljetaan ja valvontaa tiukennetaan”, kommentoi Dernjatin. ”Jos rahtikuljetukset EU:n alueella saadaan päättymään, valaanlihan kuljettaminen muuttuu huomattavasti nykyistä vaikeammaksi, osittain jopa mahdottomaksi. Lentorahti ei korkean hintansa vuoksi ole vakavasti otettava vaihtoehto. Sitä paitsi useimmat lentoyhtiöt ovat jo julkisesti kieltäytyneet valastuotteiden kuljettamisesta.”


Allekirjoita vetoomus!

Osta verkosta ja säästä


Lisää lippuvaihtoehtoja

starfishKoko vuoden aukioloajat löydättäältä!


Aukioloajat

Klikkaa yläpuolelta ja tutustu vuoden 2014 aukioloaikoihin


Löydä meidät
Flickr
YouTube
Facebook
Twitter