Tästä pääsisältöön

Lupaus merillemme

Merenpinnan ylä- ja alapuolella asuville olennoille

Suojelutyö SEA LIFEssa

Me SEA LIFE Helsingissä välitämme vesistöistämme ja niissä elävistä eläimistä sekä tietenkin kaikista, jotka asuvat keskuksessamme.

BREED, RESCUE, PROTECT -iskulauseemme pohjalta pyrimme tuomaan ihmisten tietoisuuden lisätietoa eri lajeista ja niiden elämästä. Näyttelyssämme on myös osio, johon olemme vastaanottaneet eri lajien edustajia kotiakvaristeilta sekä yksityisistä näyttelyistä. Näyttelyssämme oppaat jakavat lisätietoa eri eläinlajiemme piirteistä ja auttavat näin ihmisiä tutustumaan lajeihin vierailunsa aikana. 

Sen lisäksi, että tutustutamme miljoonia ihmisiä merenalaisen elämän ihmeisiin, SEA LIFE – verkostolla on tärkeä tehtävä mertensuojelun ja merieläinten tulevaisuuden parissa. Teemme tämän mm. jakamalla tietoa meristä ja mertensuojelusta näyttelyssä, lisäksi käytössä on myös säännölliset suorat toimenpiteet, esim. raha- ja nimikeräykset, joissa vedotaan päättäjiin muiden yhteistyökumppanien kanssa.

SEA LIFEn oma hyväntekeväisyyssäätiö, The SEA LIFE Trust, perustettiin vuonna 2013 ja sen tarkoituksena on tukea kampanjoita ja projekteja, jotka auttavat merieläimien ja mertensuojelussa. Lue lisää säätiöstä alla sekä heidän sivuilta.

Teemme myös yhteistyötä lukuisten kansainvälisten tahojen kanssa kuten  Marine Conservation, The Big Fish Campaign, and The Marine Conservation Society’s Good Fish Guide kanssa, sekä paikallisista tahoista John Nurminen-säätiö, Korkeasaari ja WWF Suomi.

Lopuksi, olemme mukana WWF Green Office -ympäristöjärjestelmässä, jossa pyrimme pienentämään työpaikkamme hiilijalanjälkeä ja kulutamme luonnonvaroja järkevästi.

 

Lisää WWF Green Office-ohjelmasta
Brp Logo Tile

BREED, RESCUE, PROTECT

Kehitimme järjestelmän, parhaiten onnistuneiden projektien sekä akvaristiemme vuosien kokemusten avulla, jolla voimme suojella vesistöjä tehokkaammin.

Breed, Rescue, Protect

Slt Blue Green Whitebackground 290X290

SEA LIFE Trust

Säätiö on yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneistamme mertensuojelussa. Säätiön tärkeimpänä tehtävänä on suojella maailman meriä.

SEA LIFE Trust -säätiö

Turtle Icon Large

Suojelutyö

SEA LIFE tarjoaa vierailijoilleen ainutlaatuisen kokemuksen nähdä pinnan alle. Mukana kierroksellasi on ammattitaitoinen, innostunut henkilökuntamme.